Säästöjä vai leikkauksia

Säästöjä vai leikkauksia

Pääministerimme kertoo yllättyneensä, siitä miten kovasti Suomessa vastustetaan Uudistuksia ja että pääministerinä olo ei juuri eroa yritysjohtajuudesta, mikä on taatusti tullut toteen näytetyksi, siitä lähtien kun yhteiskuntasopimuksen sisällöstä ja leikkauslistasta viime vuoden syyskuussa Hallituksen taholta ilmoitettiin.  

Leikkausten vastustaminen on yllättänyt pääministerin, varmasti mikäli on tottunut että palkolliset tekee mitä pomo sanoo, mutta pääministeri ja hallitus unohtavat etteivät Suomi ole heidän Oy:nsä eivätkä kansalaiset ole suoraan Hallituksella töissä, eikä Hallitus nosta osinkoja tilikauden päättyessä, ellei leikkauksia voida ajatella siten. Ei yhteiskunnan keräämin verovaroin rahoitettavia tukia noin vain ilmoitusluonteisesti oteta pois ja kuvitella että kaikki levittävät punaisen maton pääministerimme ja Hallituksen eteen leikkausten johdosta.   

Ei yritysmaailmassa voi ilmoittaa sopimuskumppanille noin vain muutoksista jollei niitä ole laitettu siihen sopimukseen alun perinkään, neuvotellaan kaikki muutokset mitä sopimukseen halutaan eikä niitä tule jollei sopimuskumppani suostu. Tämän luulisi yritysjohtajan tietävän! Demokraattiseen yhteiskuntaan ei kuulu pakottaminen, mitä nyt on yritetty harrastaa, kuin myös uhkailua, kiristämistä ja valehtelua aivan vakavalla naamalla.

Siis aivan ala-arvoista toimintaa ja vielä lisää valtaa kun saisivat niin miten meidän kansalaispoloisten kävisikään. Yhteistoimintaa pitäisi olla koko ajan tai loppuu yhteistyö lyhyeen. Vaikka olemmekin kaikki korvattavissa, ei sekään ihan kerralla onnistu. 

Tätä ei tämä hallitus ole suuruuden hulluudessaan ymmärtänyt. Leikataan kaksin käsin ja vain niiltä, joilla ei ole varaa leikkauksiin.  Valtaa pitävät, jotka ovat aivan eri tulotasossa, selittävät silmät pyöreinä kuinka nämä kaikki leikkaukset ovat tarpeellisia, tarkoituksena vain pysyvästi heikentää ihmisten toimeen tulemista ja edistää omaansa. Yhdenkään korkeapalkkaisen palkka ei pienene, päinvastoin. 

Hyvinvointivaltiostamme on tullut pahoinvointivaltio missä valinnanvapaus käsite palvelee parhaiten vain varakkaita. Ei ole tasapuolista eikä oikeudenmukaista nostaa julkisten palvelujen hinnat yksityisten tasolle, koskei osalla väestöä ole niihin enää varaa.

Eriarvoistuminen tulee lisääntymään valinnanvapauteen verhottuna maksujen yhdenmukaistuksen myötä. Mitä sille osalle väestöä tapahtuu? jolla ei ole rahaa mennä lääkäriin ja toimeentulotukea ei saa siihen hätään kun lääkärimaksut maksetaan yksityisellä yleensä heti pankkikortilla.

Nyt monikanavarahoituksen purkamisessa ja palvelujen yhdenmukaistamisvimmassa ollaan menossa jälleen metsään vai tuoko maakuntahallinto sen tasapuolisen ja yhdenvertaisen ja ennen kaikkea asiakaslähtöisen kohtelun kaikille kuntien asukkaille?

Valta on verhottu tänä päivänä asiakaslähtöisyyden sisään. Säästö sanan sisälle verhotaan kaikki leikkaukset, vaikkei niistä mitään todellista säästöä saataisi tai ei voida olla varmoja että niin tulee käymään.

Useimmiten siinä käy niin että kun yhdestä päästä puretaan tukijärjestelmää, nousee toisaalla tukien hakijoiden määrä eli luukku vaihtuu ja ahdinko lisääntyy.

Maksujen korotukset terveydenhuollossa tulevat aiheuttamaan sen, että useampi odottaakin sairautensa kanssa liian pitkälle ja hakeutuu hoitoon vasta siinä vaiheessa kun sairaus on jo niin pitkällä että vaatiikin jo kallista erikoissairaanhoitoa ja kauan.

Työhyvinvoinnin tutkimusten mukaan, työajan pidentäminen ei lisää tuottavuutta eikä tehokkuutta. Työpaikkojakaan ei siten tule lisää, ainoa mikä tulee lisääntymään on työtä tekevien uupuminen ja aiempi sairauseläköityminen. Eläkeikääkin voidaan nostaa vaikka 75 vuoteen, kun eihän sinne 65 vuoteen asti edes jakseta.

Hallitukselle on kelvannut erittäin hyvin tarjous kunnan työntekijöiden lomarahojen leikkaamisesta 30 % kolmeksi vuodeksi. Missä on oikeudenmukaisuus ja tasapuolisuus? se on perustuslakiinkin kirjattu! 

Leikkauksilla saadaan aikaan vain; ostovoiman väheneminen. Se ei edesauta kustannuskilpailukyvyn nousua eikä Suomikaan nouse sillä rahalla, ainoastaan tavallisen kunnan työntekijän arjen menoihin käytettävät rahat pienenevät.

Tuloverokevennys mahdollisesti toteutuessaan 2018 on vain muruja palkansaajalle eikä lisää ostovoimaa sekään, Vähennykset ja leikkaukset astuvat heti kun mahdollista voimaan, kevennykset ehkä 2018, tasapuolista eikö totta.

Hallituksella on missio, kunnianhimoinen, mistään tai kestään muusta kuin hallituksesta itsestään välittävä missio. Olen kuullut lauseen; parempi tehdä päätöksiä kun olla päättämättä mitään, en ole kyllä samaa mieltä lainkaan koska nyt tehdään vain huonoja päätöksiä.

Esitetään ensin perustuslain vastaisia pakkolakeja ja haukutaan Ay-liikettä tehottomuudesta ja vanhakantaisuudesta kun ei se suostu kaikkiin Hallituksen työsuhteen ehtoja heikentäviin esityksiin, seuraavaksi pääministeri uhkailee; jollen saa mitä haluan, lähden pois politiikasta ja se, jos mikä on parasta mitä pääministeri on tähän mennessä esittänyt, Kannatan!

Tässä työajan lisäämisen, leikkausten, valinnanvapauden ja yhdenmukaistamisen loputtomassa virrassa, unohtamatta innovatiivista ja monipuolista uteliaisuutta mitä ne opintotukiin, toisen asteen koulutukseen, aikuiskoulutukseen, varhaiskasvatuspalveluihin, vammaisiin kohdistuvat leikkaukset lisäävät, on unohdettu se tärkein; Ihminen!

  

Satu Lehtola, sd

varapääluottamusmies JHL, Lahti

tradenomi-aikuisopiskelija