Sosiaalipolitiikka hyvinvointivaltion perusta

Sosiaalipolitiikka mitä se on?

Lapsilisiä, eläkkeitä, työttömyys- ja sairauspäivärahoja,asumis- ja toimeentulotukea, hoitotukia, opintorahaa, päivähoitoa, lastensuojelua, sosiaalityötä, vammaispalveluja. Aktiivinen työllistämispolitiikka, terveyspolitiikka ja asuntopolitiikka niin ikään kuuluvat sosiaalipolitiikan piiriin.

Mikä on se suunta mihin sosiaalipolitiikkaa tulisi kehittää tulevaisuudessa? Onko se vain työkyvyn ja elämänlaadun kehittämistä? vaikka köyhyys lisääntyy koko ajan. Vaikka maksamme veroja ei haluttaisi kuntalaiselle palveluja tarjota, vaan siihen pyritään, että ylläpidämme yhteiskuntaa ja päättäjiä ja lisäksi maksamme kaikki palvelut itse, joita verovaroin on maksettu ja kunta on ne tuottanut, hinta on siis kaksinkertainen ja kohta kolminkertainen, ahneus se ahneus. Kaukana hyvinvointivaltion toiminnasta tämä ajatusmalli.

Ay-liike on hyvinvointivaltion ajatuksen taustavoimana ollut, jokseenkin tuntuu senkin voima alkavan jäämää enää vain puheiden tasolle. Harmi sinällään jos sekin aate menetetään, kun on ollut työntekijän turvana ja luonut hyviä pelisääntöjä työelämässä, ettei ihan mennen tullen sorreta työntekijöitä.Harmillista on jos markkinatalouden ja vallan ja rahantavoittelussa unohdetaan ketä edustetaan siellä työelämässä. Valitettavan usein luottamushenkilöihin kohdistuvat odotukset ovat työkentällä monesti suuremmat kuin henkilöllä riittää aikaa ja/tai pystyy panostamaan, siten henkilöityminen tietysti vaikuttaa pitkän aikaa vaikka luottamushenkilö vaihtuisi uuteen, silläkin on kauaskantoiset seuraukset, niin uskottavuuden kuin Ay-imagonkin kannalta katsottuna.

Miten ne heikompiosaiset, lapset, vanhukset ne jotka eivöt puoliaan pysty pitämään eikä ääntä kuunnella muulloin kun vaalien lähestyessä, selviävät taas seuraavat neljä vuotta valitsemisen jälkeen, kuka muistaa edes huomenna?. Sosiaalipolitiikka on vastaus siihen, edes vöhimmäisvaatimus, pidetään Sosiaalipolitiikastamme huoli, ei anneta sen hävitä.

 

Satu Lehtola