12. huhti, 2017

Vaalit takana työ jatkuu

Kahdet vaalit takana, Hämeenmaan vaalit vielä edessä ja muu luottamustyö jatkuu ja kaiketi lisääntyy. Valtuustopaikkaa tavoittelin ja varapaikan sain 121 äänellä, josta tipuin yhden äänen erolla tarkastuslaskennan jälkeen. Kaiken työn itse tehneenä, enkä edes saanut naamaani lehtiin kertaakaan, kuten monet muut saivat, välillä oli työläs saada edes lehtikirjoitusta julkaistua, kun tiettyjä ehdokkaita niin kovasti pyrittiin ihmisten mieliin laittamaan.

Ei kysytty haastatteluakaan, olin kuitenkin todella onnellinen saamastani varapaikasta ja vielä on mahdollista varalle päästä jos muutoksia tulee valtuuston kokoonpanoon jollain aikavälillä. Useimmat ehdokkaat, joita ei esille lehdistön toimesta paljon tuotu, eivät ole päässeet valtuustoon ensimmäisellä kerralla, mutta ne keitä ihan koko ajan lehdissä esiin tuotiin, pääsivät kyllä, joten sillä oli iso merkitys. Nämä sisäpiirit politiikassa ja oikeanlaisten ihmisten esille tuominen kunnan kannalta katsottuna, ovat jotakuinkin kuntalaisten etua tärkeämmät, kuten on nähtykin.

Tasapuolisuutta pitäisi olla tässäkin. Elämässä pitää tottua kaikenlaiseen ja se mikä ei tapa vahvistaa, vätetään ja tästä vain jatketaan  seuraaviin vaaleihin. Edelleen haluan ja pyrin vaikuttamaan päätöksentekoon. Itseeni uskon ja tiedän, että minun paikkani on olla yhteiskunnallisessa päätöksenteossa mukana.

Enemmän olisi voitu valtuutettuja vaihtaa, mutta hyvä näinkin, katsotaan mihin tämä valtuusto kunnassamme johtaa, muutokseen vai taantumukseen. Uudet ihmiset tuovat aina lähtökohtaisesti uusia ajatuksia, mikäli seisovat niiden takana. Onnea toivotan kuitenkin kaikille valituille

Pyrin valmistumaan Lamk:sta Liiketalouden tradenomiksi vuoden lopussa ja hetken ajattelin hengähtää ja jatkaa siitä sitten seuraaviin opintoihin, jollei opiskelusta ole Hallituksen taholta siihen mennessä tehty vain se rikkaiden oikeus.

 

Satu